tavoitteet

Uusi vuosi, uusia ja tuttuja kujeita

Musta tuntuu, että uuden vuoden lupausten tekeminen on jo vähän kulunutta ja ennemminkin trendaa se, että vannotaan olla tekemättä mitään lupauksia. Moni kuitenkin pitää vuoden vaihdetta jollain tapaa uuden aikakauden alkuna ja silloin on helpompi tarkastella menneen vuoden valossa, miten voisi tulevana vuonna mahdollisesti toimia eri tavalla. Lupausten tekemiseen ja niiden pysymiseen pätee monet samat […]

Uusi vuosi, uusia ja tuttuja kujeita Read More »

Tavoitteista ja miten niihin päästään – osa 3

Esikoiseni kysyi eilen multa, onko mulla mielessä mitään, mistä kirjoittaisin tänään. Sanoin, että on moniakin eri aiheita, mutta en tiedä minkä niistä valitsisin. Siitä huolimatta, että tekstiluonnoksia muista aiheista on valmiina useita, päätin näpytellä vielä (ainakin) kertaalleen, mistäpäs muusta kuin, tavoitteista! Nimittäin yhdelle, lähes elintärkeälle aiheelle olen antanut näissä mun selostuksissa aivan liian vähän huomiota.

Tavoitteista ja miten niihin päästään – osa 3 Read More »