Hyvää lokakuuta kaikille! Alkusyksy on aina mulle jostain syystä inspiroivaa aikaa. Raikkaus ja värit ulkona sekä se, että saa käpertyä illalla sohvan nurkkaan lämpimään, kun ulkona on kylmä, lataa mun pattereita ihan kunnolla. Oon pohtinut ja suunnitellut omia(kin) urheilullisia tavoitteita ens vuodelle ja oon siitä kans inspiroitunut! Mainitsinkin jo viime tekstissä, että jotain heräsi fitnessin suhteen, kun ajelin viimekertaisista kisoista kotiin huoltamasta omaa kilpailijaani.
Fitnesskilpailuun johtavaa dieettiä ei viedä läpi ihan pelkällä inspiraation voimalla ja oon pohtinut paljon sitä, onko mulla riittävästi motivaatiota siihen myös sitten niinä hetkinä kun väsyttää, nälättää ja vituttaa. Tahtotila pitää olla tapissa, jos meinaa vetää itsensä alle 10% rasvoihin ja siinä sivussa vielä tehdä töitä ja olla suht koht siedettävä kotonakin. Syitä, miksi tekisin sen, on:
a) One more time-ajatus, joka on yllättävän vahva ja nostalginen. (Nostalgia ei tosin yksinään riitä viemään loppuun asti, sen tiedän)
b) Halu haastaa itsensä ja katsoa, millaisen fysiikan saan lavalle vietyä. (Onko fysiikka vielä kilpailukykyinen ihan siellä yleisen sarjan top 3:ssa? Oon kuitenkin keväällä jo 7 vuotta vanhempi mitä viimeksi lavalla ollessani)
c) Halu osoittaa, että vegaanisellakin syömisellä homma onnistuu. (Tää on ehkä jopa vahvin motivaattori, mutta yksin sekään ei riitä)
Useista syistä huolimatta en oo ihan 100% varma, haluanko vetää dieetin loppuun asti, mutta luulen, että aloitan sen kuitenkin ens kuun aikana ja katson tammikuussa, miten tee jatkon suhteen. Silloin pitää nimittäin ilmoittautua ja ostaa lisenssi. Mulla on muitakin tällaisia ”Teen tän varuiks, jos kuitenkin päätän mennä”- ajatuksia, kuin dieetin aloitus. Kävinhän siellä penkkikisoissa elokuun lopulla siksi, että on vaadittava tulos tehtynä, jos päätän mennä penkin ikänaisten SM-kisaan alkuvuodesta. Toki reilu pari kuukautta kestänyt fitnessdieetti yhdistettynä tavoitteeseen nostaa penkistä kisaennätys, ei ihan täydellisesti natsaa, mutta katsotaan! Mun treeniohjelma on tällä hetkellä siinä mielessä mielenkiintoinen, että treenaan penkkipunnerrukseen voimaa ja fitnesslihaksille kokoa, hyvä kombo siis tavoitteisiin nähden!
Mietin vuoden alussa tarkemmin, lähdenkö kisaamaan 🙂
No mut nyt asiaan! Viime postauksessa aloitin tän vegeruokaan liittyvän kritiikin ruotimisen ja nyt jatkan sitä ultraprosessoinnin suhteen. Tää on ehkä haastavin aihe tässä kokonaisuudessa, koska täysin tarkkaa määritelmää koko sanallekaan ei ole missään. Koitan pitää tän suht lyhyenä, koska aihe lähtee helposti lapasesta ja vie aikaa niin, etten ehdi sit tehdä mitään muuta… Korostan edelleen, että tässä esittämäni mielipiteet, kokemukset ja ajatukset on mun omia. Joku toinen voi ajatella ja kokea eri tavalla.
”Vegeruoka on ultraprosessoitua”
Ultraprosessoinnilla viitataan ruoan monivaiheiseen ja/tai pitkään käsittelyyn sekä siihen lisättyjen ja siitä poistettujen ainesosien määrään ja laatuun, erityisesti siihen, onko lisätyt aineet kotikeittiöstä tuttuja vai ei. Yleensä mitä enemmän ruoassa on ainesosia ja mitä vieraammilta ne kuulostaa, sitä todennäköisemmin ruoka on ultraprosessoitua.
Niin kuin sekaruokavaliota noudattavan syöjän, myös kasvissyöjän ruoka voi olla ultraprosessoitua. Tai sitten prosessoimatonta. Tai vähän prosessoitua. Aina prosessointi ei kuitenkaan tarkoita ruoan epäterveellisyyttä, vaan sillä ollaan saatettu esim. täydentää ruoan ravintoainepitoisuutta tai parantaa säilyvyyttä. Suhteellisen saman verran prosessoidut ruoat voivat myös olla ihan eri kategoriassa terveellisyyden suhteen. Väittämä ”Vegeruoka on ultraprosessoitua” voi pitää paikkansa, tai sitten ei. Se voi olla myös jotain siltä väliltä, niin kuin valtaosalla ihmisistä varmasti onkin, myös sekasyöjillä.
Itselläni ruokavalion koostaminen tapahtuu vegaaniuden ehdoilla siten, että valtaosa ruoasta on mahdollisimman vähän prosessoitua ja mahdollisimman luonnollista ruokaa, kuten kasvikset, hedelmät, marjat, pähkinät, siemenet, herneet, pavut ja linssit. Sitä täydentämään käytän myös mm. vähän enemmän prosessoitua tofua (+ vielä vähän enemmän prosessoitua marinoitua versiota), härkäpavusta, soijasta ja kaurasta tehtyjä valmisteita sekä kasviöljyjä, eniten rypsi- ja oliiviöljyjä. Mukaan mahtuu kuitenkin myös ultraprosessoituja, kuten joskus proteiinipatukoita ja erilaisia muita välipaloja. Eli mun ruoka on joiltain osin ja joskus ultraprosessoitua. En silti menisi sanomaan, että kokonaisuus on haitallista tai epäterveellistä. Vegaaniruokavalio voi olla myös terveydelle haitallista, jos se koostetaan pääosin ravintoaineköyhästä ultraprosessoiduista ruoista ja se sisältää paljon rasvaa, suolaa ja sokeria, eikä ravintoaineiden saantiin kiinnitetä huomiota.
Vegaanina voi myös vedellä menemään lähes täysin prosessoimattomalla ruoalla, mutta se vaatisi jo suhteellisen tarkkaa laskemista ja toooodella monipuolisia valintoja, että saa kaikki ravintoaineet. Itse en ole siihen lähtenyt. Kaikki oleelliset veriarvot, mitä musta on otettu mm. Puhti-labran Vegaanin tutkimuspaketissa, on viitearvoissa, olleet jo vuosia. Ja voin hyvin. Välillä herkuttelen hyvällä omallatunnolla jollain sokeria, rasvaa ja mitä oudompia lisäaineita sisältävällä herkkujätskillä tai kekseillä, mutta harvakseltaan, ehkä kerran kahdessa viikossa. Lisäksi keho kertoo, mikä riittää ja mitä se eniten haluaa.
Kuuntelin just muuten Chris van Tullekenin kirjan Ultraprosessoitua ja siinä käytiin hyvin läpi sitä, miten ultraprosessoidusta ruoasta voi tulla riippuvaiseksi. Kirja avasi sitä, miten se vaikuttaa kehossa ja kaikkien aistien kautta niin, että sitä tulee syötyä liikaa ja sairastuu todennäköisemmin. Kirjassa kuvattiin myös, miten salakavalalla tavalla epäterveellistä ruokaa tekevät elintarvikeyritykset ulottaa lonkeronsa vakuuttavilta kuulostavien ja isojenkin ravitsemustahojen ravinto-ohjeistuksiin. Kannattaa lukea tai kuunnella se!
Nyt mä lopettelen tältä erää. Huomenna on lähtö Nordic Fitness Expoon Kaisan kanssa ja tulossa on jännittävä ja varmasti vielä lisää inspiraatiota antava viikonloppu! Ens kertaan, moi!