Viime viikko oli monella tapaa erilainen ja erityinen. Tiistaina lähdettiin Timon kans yhdistettyyn parisuhdeloma- ja työreissuun, jossa toinen meistä piti koulutuksia ja toinen taas (minä) kävi salilla ja käytti aikaa mm. kaupassa pyörien. Ajeltiin Kajaaniin ensin ja siellä treenasin EasyFitillä sekä tein hyvän lenkin keskustan Prismaan. Siellä kiertelin ihan vaan ajatuksella, että onpas ihanaa olla vaan ja haahuilla! Törmäsin tolla reissulla parisuhdekortteihin, joista oon haaveillut aina silloin tällöin. Ostin myös Patrik Borgin kirjan Elämänmakua, jossa on äärimmäisen hyviä ajatuksia mm. järkevään painonhallintaan. Lisäksi löysin uusia vegaanisia proteiinipatukoita, ja ihan käsi sydämellä voin sanoa että noi kaks meni TOP 2:een!
Kajaanista suunnattiin Jyväskylää kohti ja välissä yövyttiin ihanassa, lähestulkoon keskellä ei mitään sijaitsevassa Spa Hotel Runnissa Iisalmessa. Suosittelen lämpimästi Runnia! Ilta meni hotlan pikku salissa vähän ensin hikoillen ja sen jälkeen ulkoporeammeessa fiilistellen.
Torstaiaamuna suunnattiin Jyväskylään. Siellä Timolla oli vähän lyhyempi koulutus, jonka aikana ehdin hyvin tehdä treenin Gym 08:lla. Sali oli tosi hyvä! Vaikka ei läheskään tota koko aikaa ehditty olemaan yhdessä, niin oli todella ihanaa myös yksin; rauhassa kävellä, kierrellä kaupassa, filistellä ja treenata pitkän kaavan mukaan salilla, jossa kukaan ei tunne mua 😊 Pitkillä ajomatkoilla ja pysähdyksillä oli kiva höpötellä niitä näitä ja jutella kaikesta. Tollasta niin tarvitsee aina välillä! Mä koin sen ihan lomaksi.
Sitten kun oltiin tehty toi reissu, tulikin mun aika astua taas hetkeks niin sanotusti armeijan palvelukseen. Mä lupasin viime kirjoituksessa palata noihin epävarmoihin ajatuksiini, jotka koski viime viikonlopun kertausta. Tässä paluu viime viikon ajatuksiin ja totuus, miten asia sitten meni:
– Muut on käyneet paljon enemmän kertaamassa ja mä olen siellä kokemattomampana ja mulle saa takoa moneen otteeseen samat asiat. Tästä tulee epämiellyttäviä tunteita ja tilanteita. (Tää on isoin mörkö mun mielessä, mutta olen etäännyttänyt sitä ajatusta ja todennut, että treenaamaanhan sinne mennään. Etukäteen ei tarvitse osata niitä asioita.)
Mua jännitti aluksi aika paljon. Kun nousin bussiin, josta meidät kuljetettiin eteenpäin, en nähnyt yhtään tuttua naamaa. Jotkut jutteli keskenään, mutta pientä jännitystä oli muillakin havaittavissa. Alkuinfon jälkeen vietiin kamat tupiin ja totesin, että siellä on kaikki herrat mua korkea-arvoisempia, koska ovat kerranneet mua enemmän. Tosin he vaikutti tosi mukavilta ja juttu alkoi heti luistaa. Suurin osa, vaikka korkea-arvoisempia upseereita olivatkin, eivät olleet tätä aihetta harjoitelleet, joten en ollut yksin. Moni muu kertoi, että ei edes tiennyt, mitä tulevat tekemään. Me tehtiin erästä tehtävää tämän saman tupaporukan kanssa ja meil oli tosi hyvä henki. Samoin koko isommalla porukalla siellä. Koko harjoituksen tavoite oli antaa kokemattomille käsitys omasta sodan ajan tehtävästä ja täytyy sanoa että se on mulle nyt 100% selvempää (mitä lähdin harjoituksesta hakemaankin). Pari päivää oli tosi intensiivistä harjoittelua ja miettimistä. Vaikka uusi asia olikin, sain hyvin kiinni jutun juonesta ja kun esiteltiin oma työmme harjoituksen lopussa, mäkin osasin sanoa jotain.
– Mun suuntavaistolla en löydä edes heti paikalle ja sitten nolona seikkailen siellä… (Jep, mulla on huonoja ja hauskojakin kokemuksia oman suuntavaistoni kanssa operoimisesta, mutta otan tän haasteena!)
En ajanut kuin kerran ohi oikeasta risteyksestä varuskunta-alueelle tullessa ja sekin oli navigaattorin vika! Enkä harhaillut muutenkaan. Sen sijaan huomasin, että joku muukin on joskus vähän kujalla suuntien kanssa. Maastotehtävässä pysyin kartalla (tää on mulle oikeesti hyvä suoritus!)
– Viimeistään ruokailussa aiheutan kummaksuntaa ja kommentteja, kun ilmoitan syöväni täysin kasvipohjaisesti. Mieleni sanoo, että sitten olen se ”outo” viherpiipertäjä ja jään muiden ulkopuolelle. (Huomaan miettiväni tätä, mutta mä saan olla just se mitä olen omine arvoineni ja jos joku sanoo jotain poikkipuolista, niin vastaan napakasti mutta ystävällisesti. Ja näytän vaikka haban! 😊 Pitääkin ottaa selvää, tarjoillaanko varuskunnissa automaattisesti vegaaniruokaa vai roudaanko omia eväitä…)
Vaikka olin unohtanut ilmoittaa etukäteen vegaaniudesta, niin aloitusinfossa vielä kysyttiin, onko erityisruokavalioita (enkä ollut ainut kun oli unohtanut). Ruokalassa oli linjasto, josta sai hakea erityisruoan ja samalla huomasin siellä jonkun muunkin käyneen vegepadoilla. Mun ruoka oli hyvää ja pari herraa kehui sitä jopa paremman näköiseksi kuin omaansa. Kukaan ei haukkunut mua viherpiipertäjäksi vaan tupakaverit kyseli, mä vastasin ja saatiin tosi hyvää keskustelua aikaan. Sain oikaistua pari väärää uskomustakin siinä samalla.
Kauheesti ei saa puolustusvoimien alueella kuvata, mutta tässä mun punkan näkymät ku makas siellä – ja sit se punkka 🙂
Summa summarum; Mun pelot ja etukäteisajatukset oli vääriä. Harjoitus oli TODELLA hyödyllinen, siellä oli hyvä henki, mukavat tyypit, loistavat kouluttajat, jotka lähestulkoon kädestä pitäen ohjas. Mä innostuin jopa sen verran, että harkitsen maanpuolustuskurssille osallistumista ja näiden juttujen treenaamista muuallakin ku kertausharjoituksissa. Mulla oli super super hyvä mieli ku ajelin sunnuntaina takas kotiin. Ja olin super super väsynyt.