Miten musta tuli vegaani?

Välillä tuntuu, etten oikein haluaisi käyttää edes koko vegaani-sanaa, koska se on niin latautunut. Olen kuullut, että vegaani on yhtä kuin ituhippi viherpiipertäjä, rehellisen kotimaisen ruoantuotannon halveksija tai kaduilla ihmisille ideologiaansa tuputtava aktivisti. Tai että jos haluaa kasvattaa lihaksia ja kehittyä urheilussa, pitää käyttää lihaa tai vähintäänkin kananmunia. Tai alkaa melko pian kärsiä erinäisistä puutosoireista, jos syö vain kasviperäisesti.

Osa noista ajatuksista on myös itselleni tuttuja vuosien takaa, kun mietin, että meneeköhän täysi vegaanius vähän liian pitkälle. Yläaste- ja lukioaikana olin kasvissyöjä siinä määrin, että jätin eläinoikeussyistä vuosiksi punaisen lihan ja kanan lautaselta. Maitotuotteita ja kalaa söin. En ajatellut maidontuotantoon liittyvän isompia eettisiä pulmia, saati kalatalouteen. Saahan kalat nyt herranen aika elää luonnonmukaisesti.

Kun menin inttiin vuonna 2000, totutin itseni taas lihaan siitä syystä, että ruokailu olisi helpompi järjestää ja että jaksaisin paremmin. (Miten vähän tiesin! Mutta toisaalta; miten vähän silloin varmasti joukkoruokailuissakaan asiaan kiinnitettiin huomiota…). Intin jälkeen jatkoin vuosia sekasyöjänä enkä sitä sen enempää ajatellut. Fitnessvuodet meni lähinnä vaaleaa lihaa syöden, mutta joskus lautaselta löytyi jauhelihaa ja maitorahka oli jokapäiväistä evästä, kananmunista puhumattakaan. Piti saada proteiinia, että kehittyy. Eläimet vaan jotenkin sivuutin…

Kuva: Eläintehtaat.fi

Viimeisimmän kisavuoteni aikana aloin tiedostaa ruoan (sekä oman kisareissaamiseni!) ilmastovaikutuksia ja sitä, miten paljon kärsimystä eläinperäisen ruoan taustalla voi olla. Katselin myös jotain dokkareita asiaan liittyen. Samalla erilaisia vegaanisia vaihtoehtoja alkoi ilmestyä kauppojen hyllyille (joista osa valitettavasti myös nopeasti hävisi kysynnän vähyyden vuoksi). Olin tehnyt jotain kokeiluja kisakaudellakin, mutta heti viimeisimmän kisakauden päätyttyä aloin mielenkiinnosta kokeilla erilaisia vegaanisia ruokia. Aika nopeasti musta tuli 95% vegaani, joka tarkoitti satunnaisia heraa sisältäviä patukoita, kalaa ja kahvimaitoa.

Mun huoli, kiinnostus ja samalla tietoisuus lisääntyi ja satuin kuuntelemaan vegaaniaiheesta pari podcastia (jonka jälkeen käytinkin aamulenkit kuunnellen kaikki muutkin saatavilla olevat suomen- ja englanninkieliset podcastit ja lähes kaikki äänikirjat). Pakotin itseni kohtaamaan totuuden; katsoin sekä kotimaisen että ulkomaisen dokumentin eläintuotannosta ja tavoista, joilla eläimiä käytetään ruoan, vaatteiden, kosmetiikan ja vaikka missä tuotannossa (okei, mä en pystynyt katsomaan https://watchdocumentaries.com/dominion/ -dokkaria kokonaan, mutta se osa minkä katsoin, riitti). Itkin ja vapisin katsoessani niitä ja mietin, mitä pahaa viattomat luontokappaleet on tehneet ansaitakseen sen ☹ Muistan hyvin ton päivän, jolloin päätin, etten halua enää millään tavalla tukea noita kauheuksia. En ruokien osalta, enkä mahdollisuuksien mukaan vaatteiden, kosmetiikan tai minkään muunkaan osalta. Tässä mielessä aina, kun joku kyseenalaista päätökseni, mietin, että mitä vikaa on siinä, ettei halua että ketään kidutetaan tarkoituksellisesti ja järjestelmällisesti.

Ens kuussa tulee kaksi vuotta tosta päivästä, jolloin päätin. Se on ollut yks mun elämäni parhaista päätöksistä enkä koe jääneeni mistään paitsi. Sen sijaan olen saanut vaikka mitä; uusia makumaailmoja, kokemuksia ja kavereitakin. Olen myös pystynyt osoittamaan, että on mahdollista kehittyä lihaskasvun ja voiman suhteenkin ilman eläinperäisiä ruokia. Ja mikä parasta; tiedän, että mun takia mahdollisimman vähän eläimiä kärsii ja maapallo sen osalta kuormittuu vähemmän.

Tiedän myös hyvin, että joissain paikoissa eläimiä pidetään hyvin. Monesti niidenkin elämä jossain kohtaa, varsinkin lopussa on stressaava, kivulias ja tarpeeton. Ja tossa kohtaa mulla ajatuksissa painaa myös ne ilmasto- ja kestävyysarvot; mietin ainakin, että samalla pinta-alalla tuottaisi kasvisruokaa paljon useammalle ihmiselle.  

Tiedän, että mun valinnat on yks kärpäsen pieru tässä maailmassa, mutta se on mun osuus. Sen voin hyvin tehdä, ja sen haluan tehdä. Samalla se lisää merkityksellisyyden tunnetta ja onnellisuutta. En koe olevani ituhippi viherpiipertäjä, en väheksy suomalaista ruoantuotantoa (päinvastoin, varsinkin jos se suuntautuu kasvintuotantoon ja suomalaisia kasviproteiiniruokiakin on valtavasti) ja en tuputa kenellekään mitään, vaikka joku voikin olla tästä eri mieltä 😊 Jos haluaa tutustua aiheeseen ja miettiä mitä omien valintojen takana voi olla, voi vaikka käydä suomalaisella Eläintehtaat.fi -sivulla tai katsoa ton Dominion 2018 -Full Documentary- dokumentin.

Haastankin teidät lukijat kokeilemaan jotain täysin kasvipohjaista ruokaa tällä viikolla 🙂 Jatkossa tulen aivan satavarmasti kertomaan omat suosikkini ja kertomaan reseptit niihin, joten jos kiinnostaa, ole kuulolla. Jos ei, älä ole.