Mistä onnellisuus syntyy? Osa 2

Nyt jatkan viime viikolla aloittamaani teemaa onnellisuudesta. Sain kivaa palautetta viime kirjoituksesta, kiitos niistä! Hyvät palautteet inspiroi jatkamaan. Ja varmaan kriittisetkin palautteet inspiroisivat jatkamaan 😊 Nyt tuntui, että teksti osui ja moni sai juurikin niitä näkökulmia, mitä ajattelin tuodakin esiin. Jatkan siis jälleen omilla näkökulmillani, listaten (en edelleenkään tärkeysjärjestyksessä) mielestäni tärkeimpiä onnellisuuden avaimia tähän. Joku näistä saattaa kuulostaa tutulta, jos on lukenut aiempia tekstejä 😊  

Arvojen mukainen elämä ja teot

Koen aidosti, että olen paljon, paljon onnellisempi, kun toimin tärkeinä pitämieni asioiden mukaisesti. Se ei ole kuitenkaan aina helppoa, enkä ole mitenkään täydellinen siinä. Olisi helppo luisua siihen, että menee vaan siitä, missä aita on matalin monen asian suhteen.

Olisi helppo kiirehtiä omia juttuja tai viivytellä kiinnostavan artikkelin tai somen lumoissa, eikä pysähtyä kysymään lapselta, miten päivä on mennyt; Kun kuitenkin juttelen hänen kanssa ja kuuntelen ilot ja murheet läsnäolevasti, olen onnellisempi. Mikään muu ei ole tärkeämpää just sillä hetkellä.

Olisi helppoa sanoa ”En nyt taida jaksaa”, kun mies pyytää hieromaan; Olen kuitenkin onnellisempi, kun saan tuottaa hänelle hyvää oloa ja samalla olla lähellä.

Olisi helppoa ostaa tosta vaan pikamuotiketjun vaaterekistä nätti ja tosi halpa pusero, eikä ajatella mitä valinnoillaan tulee tukeneeksi; Olen kuitenkin paljon onnellisempi, kun tiedän, mitä en tue ostoksellani. (Sitä paitsi; miksi me ostetaan niin paljon sellaistakin tavaraa, mitä ei oikeesti tarvita?!)

Olisi kätevää, helppoa ja nopeaa valmistaa tuttu jauheliha-annos eikä tutustua uuteen reseptiin, millä voisi valmistaa kasviproteiinista vaikka vieläpä maukkaampaa ruokaa; Olen kasvisruoan valitessa onnellisempi, kun tiedän, ettei mun rahat mene siihen.. no.. ☹

Olisi helppoa ja ihanaa (ja välillä huolestuttavan edullistakin) lentää pari kertaa vuodessa etelän lämpöön jne. Ja tässäkin kohtaa mulla on sydämessä parempi olo, kun jätän tämän väliin, vaikka muut sen tekisivätkin. Kyllä; tiedän mitä moni ajattelee, että se on yks kärpäsen gagi tässä maailmassa, mutta silti; se, että isot maat ja yritykset kääntää kelkkaa ja muuttaa tapojaan, kestää kauan aikaa. Siksi olen vahvasti sitä mieltä, että sitä suuremmalla syyllä me voitais yksilöinä tehdä nopeammin muutoksia. Noh, tästä voisi kirjoittaa vaikka ja kuinka, mutta sit lähtee jo lapasesta tän aiheen suhteen…

Nää on asioita, joita itse prosessoin. Joissakin niistä olen ihan ehdoton ja joitakin pyrin tekemään mahdollisimman hyvin. Mun nettisivuilla lukee ”Kohti sitä sinua, joka haluat olla”. Mä haluan toimia juurikin niin, kuin ihanneminäni toimii. Niin, että teoissa ja toiminnassa näkyy se, mitä pidän tärkeänä. Välillä se voi olla haastavampaa ja aiheuttaa epämukavia fiiliksiä, mutta se palkitsee ja motivoi sisäisesti. Se tekee mut sanan varsinaisessa merkityksessä onnellisemmaksi. Kannustan pohtimaan, toimiiko itse omien arvojen mukaisesti. Onko perhe ja parisuhde tärkeä? Miten se näkyy teoissa ja ihan pienissä valinnoissa arkipäivänä? Rakastatko eläimiä? Miten se näkyy ruoka- ja vaatevalinnoissa? Oletko huolestunut lasten tulevaisuudesta ja maapallon tilasta; millaista esimerkkiä näytät heille?

Kun ostan kosmetiikkaa, etsin näitä merkkejä. Tulen onnellisemmaksi, kun tiedän, että käyttämäni tuotteet ei ole aiheuttaneet kärsimystä.

Tärkeinä pitämien asioiden toteutuminen maailmassa

Mulle tärkeimpiä yleisempiä aiheita on ilmastoasiat ja eläinten oikeudet. Valitettavasti ne aiheuttaa tällä hetkellä kyllä enemmän surua, kuin onnen tunteita. Siksikin tiedostan omat valinnat, teen lahjoituksia, jaan tietoa sekä koitan edesauttaa näitä asioita parempaan suuntaan. Tulen hyvälle mielelle, kun joku kertoo muuttaneensa toimintatapojaan näiden asioiden hyväksi ja muokanneensa vaikka syömistottumuksiaan kasvipainotteisempaan suuntaan. Kun saan ympäristöjärjestöltä uutiskirjeen, jossa kerrotaan uhanalaisen lajin elpymisestä tai suojeluprojektin etenemisestä oikeaan suuntaan, tulen onnellisemmaksi. Kun eläinten oikeuksia parannetaan, tulen toiveikkaammaksi, vaikka valitettavan hitaasti muutoksia kyllä tapahtuu ☹

Laitan 15€ mieluummin tähän kuin moneen muuhun. Se tuo hyvän mielen. Tai ainakin paremman… Kuva www.animalia.fi- sivulta.

Parisuhde

Parisuhde on turvasatama, peruskallio. Meillä tää kallio on välillä ollu aikalailla lohkareina, ja ollaan saatu sitä paikkailla tässä pitkän yhteisen matkan varrella. Mutta kenenpä suhde ei 20 vuoden aikana jotain päivitystä kaipaisi! Joka tapauksessa ollaan opittu, että parisuhteen eteen kannattaa tehdä töitä, toista ei voi pitää itsestäänselvyytenä eikä ihan helpolla kannata luovuttaa. Ei saa päästä etääntymään toisistaan, vaikka omia mielenkiinnon kohteita ja harrastuksiakin pitää olla. Rakkautta tulee vaalia. Se, jos joku tekee onnelliseksi, kun tietää, että toinen tahtoo olla siinä sun rinnalla, jakaa asioita yhdessä ja tehdä sulle hyvää.

Hmm.. unohdinkohan jotain 😊 Hyvinvointi, perhe, parisuhde ja läheiset, kiitollisuus ja asioiden tietynlainen hyväksyminen, arvojen mukaiset teot… Toki tähän voi lisätä myös mielekkään työn, jota saan tehdä ja mistä olen kans super kiitollinen. Ehkä jätän tällä kertaa tähän ja palataan taas keskusteluissa asiaan. Ens kertaan, moi!