Koska blogini on vasta kovin nuori, tulin ajatelleeksi, että kaikki ketkä tätä joskus eksyy lukemaan, ei tiedä kunnolla, kuka täällä kirjoittaa ja millaisella taustalla. Siispä ajattelin jatkaa itsekkäästi itsestäni kertomista. Pari tekstiä sitten kerroin, miten musta tuli vegaani pari vuotta sitten. Nyt on aika kertoa, miten musta tuli fitnessurheilija about 14 vuotta sitten. (Näitä ”Miten musta tuli…”-tekstejä saattaa muuten syntyä vielä lisääkin, kun oikein annan ajatusten laukata). No niin, asiaan…
Olin innostunut kehoa muokkaavasta harjoittelusta intin jälkeen (intistä pääsin v.2001). Muistan, miten aloitin Cosmopolitan-lehden ohjeiden mukaan kotijumpan, jonka avulla saa pyöreät pakarat! Tein tosi päättäväisesti artikkelin ohjeiden mukaan pakarapotkut, lantionnostot ja kyykyt. Koska lopulta huomasin, että kotona ei ihan saa tarvitsemaansa vastusta, lähdin myös salille. Kuntosaliharrastus jatkui muutamia vuosia, välillä enemmän ja välillä vähemmän treenaten. Noiden vuosien aikana aloin kaivata jotain konkreettisempaa tavoitetta ja tulin törmänneeksi fitnessmallikilpailuun. Aluksi mietin, ettei mulla varmaan ole mitään mahdollisuuksia, mutta laitoin hakemuksen ja yllätyksekseni löysin itseni Lahti-hallin lavalta Fitness Exposta syksyllä 2008!
En varmaan ollut edes kuullut body fitnessistä, kun noissa kisoissa aivan keltanokkana kävin. Siellä näin pukuhuoneessa jonkun fitnesskilpailijan laittautumassa omaa suoritustaan varten ja siinä silmän räpäyksessä olin varma, että joku päivä olisin itse noin upeessa kunnossa kimaltelevissa bikineissä. Aloin treenata salilla enemmän, kovemmin ja tavoitteellisemmin. Kävin myös yhdellä fitnessleirillä, jossa sain tuomarilta kehotuksen syödä enemmän, jotta kehittyisin. Aloin käskystä syödä suunnitelmallisemmin ja runsaammin. Sen ansioista lihas alkoi löytää tiensä mun hieman hoikkaan runkoon ja näin innostuksen siemen oli kylvetty.
Vuonna 2010 otin yhteyttä ekaan valmentajaani ja ensitapaamisella tehdyn kuntotsekkauksen perusteella sain palautetta, joka vahvisti mun tehneen oikeita asioita ja että voisin kisata jo melko pian. Aluksi vähän epäilin hänen sanojaan, mutta porskutin eteenpäin tavoite kirkkaana mielessä. Musta oli tullut fitnessurheilija!
Sanotaanko, että nälkä kasvoi syödessä, kun ensimmäisistä kilpailuista keväällä 2011 tuli jo voitto. Kilpailin heti saman vuoden syksynä ollen SM-kilpailuissa kolmas. Tää eka vuosi meni läpi innolla ja päättäväisyydellä, vaikka syksyn puolisko olikin jo aika rankka, kun piti käydä pitkin Suomea kolme karsintakilpailua ensin. Samalla kävin fysioterapeutin töissä ja perustin omaa yritystä pikkuhiljaa. Lapset oli silloin myös alle kouluikäisiä, joten ei siis ihme, että nyt mietin, miten mulla on tarmo, aika ja jaksaminen riittänyt. Kiitollinen saa kyllä olla miehelle ja isovanhemmille, joista oli suuri apu. Kiitos siis!
Tulokaskisat keväällä 2011
Halusin olla parempi lavalla, mutta kisasin innostuksissani kovin pian ton SM-pronssin jälkeen. Ei siis jäänyt kovin pitkää aikaa kehittyä ennen seuraavaa dieettiä. Aloin huomata, että olen todella kilpailuhenkinen, ja ennen kaikkea itseäni kohtaan! Syksyllä 2012 voitin kuitenkin SM-kultaa huolimatta lyhyestä kehityskaudesta. Voitto oli ollut tavoitteena jo alusta asti ja nyt sen saavutin! Olin tosi puhki ton kisakauden jälkeen ja oli aika miettiä, mitä seuraavaksi. Aloittavan yrittäjän melko lailla armoton arki yhdistettynä treeniin ja tiukkaan dieettiin sai mun tekemään päätöksen, että nyt on pienen palautumisen aika. Luonnollisesti halusin olla myös kotona läsnäoleva äiti ja vaimo, mutta se onnistuu vähän huonosti jos on lähes koko ajan väsynyt…
Tauko kannatti pitää. Kilpailin seuraavan kerran syksyllä 2014. Voitin taas SM-kultaa ja tällä kertaa myös kokonaiskilpailun eli kaikkien pituusluokkien voittajien ns. overall-mestaruuden. Olin saanut jo kansainvälistä kokemusta hieman Pohjoismaiden kisoista pärjäten niissä hyvin; mm. vuonna 2012 voitin PM-kisoissa Overall-mestaruuden. Vuonna 2014 oli mun ekat MM-kilpailut Kanadassa ja siellä olin neljäs omassa sarjassani. Neljäs olin myös samana vuonna Espanjassa käydyssä Arnold Amateur-kilpailussa.
SM-overall 2014
Mun ekat Arnoldit. Toiset kävin vuonna 2015. Molemmissa olin neljäs. Välillä tuntui, että neljäs sija on mun kirous 😀
Kilpailin syksyisin vuosina 2015 ja 2017 ja pärjäsin ihan mukavasti. Vuonna 2017 MM-kisojen jälkeen, perheeni näytettyä vihreää valoa, tein päätöksen kisata koko vuoden 2019 ja asetin tavoitteeksi olla sen vuoden maailman ranking-listassa kolmen parhaan joukossa. Aloitin heti määrätietoisen treenaamisen ja sponsoreiden etsimisen. Heti, kun kansainvälinen kisakalenteri oli tiedossa, aloin suunnitella, missä kilpailisin ja millä rahalla.
PM-kisat Ruotsissa 2017 ja toinen PM-overall- voitto
Vuosi 2019 oli tosi ikimuistoinen monella tavalla. Olin todella tyytyväinen, kun itse itseäni valmentaen pystyin saamaan parhaan kisakunnon aikaan ja voittamaan maailman cupin kisoissa kovia kilpasiskoja, mm. sen vuoden maailman listaykkösen. Olin pitkään rankingissa ykkösenä, mutta pienen kisatauon, dieettibreikin (ja turnausväsymisen) jälkeen syksyn puolisko kisavuodesta oli lievästi sanottuna haasteellinen. Kroppa alkoi olla tosi puhki ja mielikin harasi välillä vastaan. Peruin jopa pari kilpailua, jotka oli jo lyöty kalenteriin ja lennotkin jo toiseen oli varattu. Aikamoista kamppailua oli se loppuvuosi, ja sain jopa dieettiin apua entiseltä valmentajaltani, kun omat keinot alkoi loppua kesken. Käytiin myös miehen (ja lääkärin) kanssa vakavia keskusteluja, kuinka järkevää on dieettiä venyttää viimeisiin, MM-kilpailuihin asti. Sinne kuitenkin venytettiin, kun mitään vakavaa terveydellistä estettä ei ollut. Lopulta olin ranking-listassa sijalla 7 ja en olisi voinut olla tyytyväisempi. En tiedä kylläkään, olinko enemmän tyytyväinen sijoitukseen vai siihen, että raskas vuosi oli vihdoin paketissa. Neljättä sijaa parempaa en ikinä MM- tai EM-tasolla saavuttanut, vaikka maailman cupin kilpailuja voitinkin useita.
Maltalla keväällä 2019, jolloin kaikki meni nappiin. Saavutin ammattilaiskortin sekä yleisellä, että masters-puolella. En kuitenkaan lunastanut korttia ikinä.
En osaa sanoa, onko noi kisamatkat ollu ikimuistoisia enemmän itse kilpailemisen takia, vai sen, että mukana on useimmiten ollut rakas siskoni, rakas mieheni tai joku ystävistäni ja ollaan saatu jakaa ilot, pettymykset ja muut kokemukset yhdessä. Olen nähnyt vähän maailmaakin siinä sivussa. Fitnessvuodet kasvatti mun pitkäjänteisyyttä, tavoitteeseen sitoutumista, epämukavuuden sietämistä ja itsetuntemusta. Ne kehitti myös pettymysten sietokykyä ja sen ymmärrystä, etten ole mikään kone, joka jaksaa vaan painaa huolimatta kertyneestä väsymyksestä ja kuormituksesta. Ne opetti mulle myös sen, että arvot, tahtotila ja syyt esim. treenaamiseen voi muuttua ja muuttuukin. Ennen treenasin paljolti ulkonäön, urheilusaavutusten ja ranking-tavoitteen saavuttamisen takia. Nyt syyt treenata ja syödä terveellisesti on painottuneet enemmän terveys-, toimintakyky- ja toki myös ulkonäköasioihin. Haluan olla satavuotiaanakin pystyvä, kykenevä ja ihan sporttisen näköinenkin!
Mä olen varma, että palaan kirjoittamaan tästä aiheesta lisää, ainakin noista arvoista. Tuon vuoden 2019 aikana oivalsin paljon asioita sekä omasta itsestäni, että ympäröivästä (fitness)maailmasta. Niistä aiheista haluan kirjoittaa lisää, mutta kaikki aikanaan.
Kivaa viikkoa lukijoille!