Mielen päällä

Olen pitkästä aikaa taas blogia naputtelemassa. Tällä hetkellä oon kurkkukipuisena kotona, joten on hyvin aikaa kertoa blogin tuhansille lukijoille, millaisten asioiden kanssa mieli tällä hetkellä operoi. Tähän ihan nopeesti heitän kolme asiaa, joita olen pyöritellyt viimeisen muutaman viikon aikana:

Kisaaminen ja treenaaminen

Missään lajissa kilpaileminen ei vaan just tällä hetkellä innosta ihan hirveesti. Olin vielä kuukausi sitten lähes alkamassa fitnesskisadieetille, mut se lopullinen palo siihen kuitenkin puuttui. Leuanvetoja olen tehnyt ja mietin siinä kisaamista, mutta sekään ei ole nyt suuremmin intohimon kohteena. Tammikuun lopussa olisi penkin SM-kisa. Mietin sitä. Tavallaan olisi kiva koittaa saada oma kisaenkka ja vieläpä painoluokkaa kevyempänä mitä viime SM-kisassa. Mut siinä olisikin ainut tavoite mun osalta niiden kisojen suhteen 😊. Tykkään nyt just treenata ja kehittyä, ja kun oon nostanut hieman painoa (tänä aamuna oli lähes kahteen vuoteen ekaa kertaa yli 70 kg) treenituntuma on tosi hyvä! Tulee tulostakin paremmin ja saatan saada jopa lihasta kasvatettua. Mietin vielä fitnesskisalisenssin ostamista ens vuodelle, JOS innostus nousisi… Mun treeni on kuitenkin koko ajan kaikkia noita lajeja tukevaa; Penkkiin ja leuanvetoon voimaa, muuten enempi kehonmuokkausmielessä. Aika samanlaistahan se silti on; Isot painot (siis mulle isot painot) kun koittaa pitää liikkeessä ja muutamat pikku hinkutukset päälle, niin se on siinä. Riittävä syöminen ja lepo. Ei ole tähtitiedettä.

Ylikuluttaminen ja Black Friday

Taas lähestyy musta perjantai, musta viikko ja päällänsä on tää kokonainen musta kuukausi… Maailma hukkuu krääsään, pikamuotitekstiileihin ja muoviin ja silti tavaroita heitetään pois ja ostetaan surutta uutta tilalle. Tullaanko me yhtään onnellisemmaksi, jos saadaan uusin iPhone, pikkasen vielä isompi telkkari tai sama pusero kolmessa eri värissä? Mulla on menossa taas viiden vaatteen vuosi, joka tarkoittaa, että korkeintaan viisi uutta vaatetta tai kenkäparia voi ostaa vuodessa (ei koske sukkia tai alusvaatteita) ja hyvin olen siinä onnistunut. Olen korjauttanut kaksi takkia ja kolmet housut, ja samalla pidentänyt niiden elinikää huomattavasti! Tulee myös tarkemmin mietittyä, mitä ostaa ja miksi, sekä saa rahallista säästöä samalla! En myöskään ihan aidosti koe jääväni mistään paitsi. Päinvastoin; mulla on enemmän merkityksellisyyden tunteita ja muita positiivisia fiiliksiä, kun hyvinvointi ei ole (juurikaan) riippuvainen siitä, mitä tavaroita omistan ja mitä vaatteita mulla on päällä. Onnellisuus tulee ihan muista asioista.

Samalla tavalla mietin tulevaa joulua. En tänäkään vuonna osta varmastikaan yhtä ainoaa aineellista joululahjaa. Enkä pode siitä yhtään huonoa omaatuntoa. Joulun tunnelma tulee muista asioista; yhdessäolosta, toisten muistamisesta ja siitä, että hetkeen ei ole aikatauluja mihinkään suuntaan.

Henkinen kasvu

Tätä työstän tosi paljon nykyään(kin). Elämässä kohdatut kriisit, menetykset ja virheet on antanu pontta oman itsen ja mielen kanssa työskentelylle. En oo jäänyt tapahtuneiden armoille tai uhriutunut, vaan hakenut kasvun asenteen kautta vahvistumista sekä oppinut rakastamaan ja arvostamaan itseäni enemmän sekä pitämään omista rajoista paremmin kiinni. (Olipa syvällistä, mut näin se kuulkaas on). Oon myös todella kiitollinen, että mulla on ihmisiä, joiden kanssa voin tätä aihetta käsitellä sekä kirjoja, jotka on antanu mulle näkökulmia ja vahvistanu mun edistymistä. Koen olevani huomattavasti kypsempi, kuin esim. kaksi vuotta sitten ja matka jatkuu edelleen.

 .

No niin, sitten keveämpiä aiheita. Viime viikonloppuna olin kahden valmennettavani kanssa voimanoston Masters SM-kilpailuissa. Olen tosi tyytyväinen Heidin ja Elinan suorituksiin. Molemmille se oli ekoja kisoja voimanostossa, eikä tietty mitalimittelöihin ollut asiaa, mikä tiedettiin jo ennakolta. Tärkein juttu oli se, että saatiin hyvää kokemusta ja omat ennätykset, eli eteenpäin mennään koko ajan! En itsekään ole mikään kovin kokenut voimailija, varsinkaan voimanoston valmentamisessa, joten itsellenikin tuli samalla hyvää kokemusta. Kiva reissu oli ja molemmat päivät jäi Elinan sanoin selkeesti positiivisen puolelle!

Seuraavan blogitekstin laitan toivottavasti vähän pikaisemmalla aikataululla, kuin vasta viikkojen päästä. Muistakaa miettiä ainakin kolme kertaa ennen kuin ostatte mitään: Tarviiko, tarviiko ja tarviiko? Ja vaikka rahan säästön nimissä; Voisiko vaatteita korjata tai korjauttaa sen sijaan että ostaa uutta? Ja kun harkitusti ostaa uutta, voisiko ostaa laadukkaampaa, suomalaista tai edes eurooppalaista vaatetta?

Nyt lopettelen. Raikkaita pakkaspäiviä kaikille!