Hehkeää ja hekumallista heinäkuuta kaikille lukijoilleni! Kesä on jo pitkällä, vaikka lämpö ei ole meitä kovin monena päivänä hellinyt. Siksipä ajattelin tällä kertaa julkaista blogiin kesäisen raikkaita kuvia, joista toivon mukaan välittyy pieni annos lämpöä. Toivoisin perehtymistä myös kuvateksteihin. Antoisia ja pohdituttavia lukuhetkiä kaikille!
Mulla on ollut muutama värisyttävä kokemus…
…töistä sikalassa. Siellä kohtasin sen ahdingon, joka eläimillä on. Mielessäni lähdin putsaamaan karsinoita, ruokkimaan eläimiä ja rapsuttelemaan pikku porsaita, mutta jouduin todistamaan kamaluuksia, joita eläimet kohtaavat joka päivä. Emakkojen viikkotolkulla seisottamista kääntymisen estävissä häkeissä kovalla alustalla, porsaiden kastrointia puudutuksetta (jopa n. 20-kiloisen karjun, jolta oli unohtunut leikata kivekset ja jolta vietiin ne tylsillä saksilla operoiden ilman puudutusta ja huuto oli sen mukainen), porsaiden lopetusta lyömällä niitä lattiaan tai seinään sekä sähköpiiskoin pakottamista teurasautoon. Teurastamolla loppu tulee kivuliaasti ja liian hitaasti, yleensä hiilidioksidiin kivuliaasti tukehtuen ja panikoiden (Tätä en ole itse todistanut, mutta videoita nähnyt. Eli possut ei nukahda ikiuneen nätisti, vaan se on jotain aivan muuta). https://www.elaintieto.fi/blogi/sikojen-hiilidioksiditainnutus-on-hyvinvointiongelma/
Haluaisin niin, niin kovin…
…että lehmätkin voisi päästä kokonaan irti parsistaan. Suomen navetoista noin puolet on tällä hetkellä parsinavetoita, joissa eläin on päästään paikalleen kytkettynä lähestulkoon vuoden ympäri. Nykyään lehmien pitää päästä parsistaan 90 päivän ajaksi vuoden aikana jaloittelemaan (lähde:https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/maatalous/7d11912d-9d79-4b46-ac41-2c3a5ad446c9). Mietin, miltä tuntuisi olla 9 kuukautta samaan paikkaan kiinnitettynä kovalla alustalla. En pääsisi kääntymään enkä rapsuttamaan itseäni… Ja kun synnyttäisin jälkikasvua, se vietäisiin pois, vaikka itse tietenkin haluaisin alkaa hoivata sitä (Äidit tietää tämän). Muun muassa tämän takia valitsen olla kuluttamatta naudanlihaa tai maitotuotteita. Myös; mitä kauemmin olen ollut kuluttamatta maitotuotteita, sitä enemmän ihmettelen sitä, että lehmän maitoa voidaan pitää luonnollisena osana ihmisen ruokavaliota… Juoda toisen lajin jälkeläiselleen erittämää maitoa. Lisäksi keinosiemennys, poikasen pois ottaminen emoltaan, jotta ihminen voi ottaa itselleen sen maidon ym…Kaikki tää tuntuu olevan niin kaukana luonnollisuudesta, kuin olla voi…
Syvällä sisimmässä mulla on toive, että…
…kanat, joita siis myös broilerihalleissa ahtaasti elävät eläimet on, saisi lajinmukaisen elinympäristön ja inhimillisemmän elämän. Lyhyt elämä on lähes aina liian nopeasta kasvusta johtuvien kipujen ja liikkumisvaikeuksien takia tuskallista ja moni lintu kuolee tavalla tai toisella jo ennen teurastamolle lähtöä. Mulla on myös harras toive, että munijakanojen kohtelu paranisi. Olen nähnyt salaa kuvattua materiaalia ulkomailta, mistä Suomenkin munijakanojen isovanhemmat toimitetaan ja mulle tuli todella huono olo. Munintahommaanhan ei tietenkään kukkopojat kelpaa, joten poikapuoliset ohjataan kylmästi silppuriin tai hiilidioksidiin tukehtumaan. Munijakanojen kehoista otetaan kirjaimellisesti kaikki irti niiden muniessa lähes munan per päivä, vaikka luonnossa kana munisi vain murto-osan siitä määrästä. Kun munantuotanto hiipuu, munintakoneet (eli elävät, tuntevat eläimet) sullotaan hiilidioksidikonttiin tukehtumaan (lähde: https://animalia.fi/elainten-oikeudet/elaintuotanto/munijakanat/ . Mä en halua tukea tällaista toimintaa. Olen joskus miettinyt, söisinkö jonkun kotona vapaana liikkuvan, siellä kasvaneen ja hyvin pidetyn lemmikkikanan munia, mutta toistaiseksi ei ole ollut tarvetta tai halua.
Mulle ulkonäkö on tärkeä asia…
…mutta turkista tai muuta eläimestä tehtyä vaatetta en laittaisi päälle. En, vaikka se olisi ”vain” lihatuotannon sivuvirtaa. Suomi on siinä mielessä takapajula, että täällä halutaan väen väkisin kasvattaa eläimiä ahtaissa ja yksitoikkoisissa häkeissä, vaikka maa toisensa jälkeen maailmalla kieltää moisen julmuuden. Salaa kuvatuissa kuvissa eläimet saattaa viettää elämäänsä kuolleiden lajitovereiden kanssa kärsien erilaisista vaivoista, joita ei eläinten valtavan määrän takia millään ehditä hoitamaan kunnolla, jos ollenkaan.
Tykkään joskus pulahtaa mökkirannasta veteen…
…ja toivon, että ruoaksi kasvatetut kalatkin saisi enemmän vapautta vedessään. Kasvatetut kalat elää monesti äärimmäisen ahtaissa altaissa ja isolla osalla on vakavia vammoja. Kun katsoin Yle Areenaan dokumentin (linkki lopussa), havahduin moniin eettisiin ja ympäristöön liittyviin ongelmiin, mitä kalataloudessa on. Kalastuskaan ei ole täysin ongelmatonta, ei pienessä eikä isommassa mittakaavassaan. Toivon aina, että eläin ei joudu kärsimään pitkään ja sen lopetus olisi nopea ja asiallinen. Jep, ei petoeläimet luonnossakaan tapa saaliitaan aina nopeasti ja ns. asiallisesti, mutta meillä ihmisillä pitäis olla jonkinlainen moraali, empatiakyky ja vastuuntunto mukana, kun ollaan tekemisissä eläinten kanssa. Tämä olisi mun mielestä hyvä muistaa, jos haluaa kalastusta harrastaa.
Mun eläinten oikeuksiin liittyvät stoorit tai postaukset ei juuri koskaan saa aikaan paljonkaan reaktioita. Ne vaan sivuutetaan. Ehkä syynä on se, ettei haluta tietää… Sen sijaan vähäpukeiset bodykuvat kerää katsojia ja aiheuttaa reaktioita sitten senkin edestä. Hmm…
Kuten huomasitte, hyvät lukijani, pyrin tässä postauksessa kylmästi ohjaamaan teitä lukemaan eläintuotannon epäkohdista ja pohtimaan sitä, millaisten vaiheiden kautta ruoka lautaselle tulee. Usein kärsijänä on elävä, tunteva, lajitovereita ja lajityypillistä elämää janoava eläin, aivan kuten lemmikkikoira tai -kissa, mutta jolta monesti evätään kaikki nämä tarpeet; Tarve liikkua, piehtaroida, kuopia, olla toisten seurassa, leikkiä, hoitaa jälkeläisiä, etsiskellä ravintoa ym… Lisäksi elämä tiloilla on usein (ei aina -en leimaa kaikkia tiloja ahtaiksi) ahdasta tuskallisine ja pelkoa aiheuttavine toimenpiteineen (Suomessakin laki sallii ihan kammottavien asioiden tekemisen eläimille) ja lopulta päättyy pelottavaan, stressaavaan ja kivuliaaseen teurastamoreissuun. Jos kaloja ei lasketa, Suomessa teurastetaan n. 85 miljoonaa eläintä vuodessa. Toi luku sisältää valtavasti kärsimystä.
Mä pohdin, miten ja miksi ihminen on ottanut oikeudekseen kohdella eläimiä huonosti. Ja miksi toiset eläimet on eri asemassa kuin toiset. Voitaisko me pitää koiraa päästään paikalleen kytkettynä 9 kk putkeen tai lemmikkihevosta juuri ja juuri eläimen koon ylittävässä aitauksessa viikkotolkulla? Tai repiä paikalleen kiinnitetyn, puolustuskyvyttömän koiranpennun kivekset irti ilman puudutusta tai aiheuttaa palovammoja lemmikkikissalle tai -kanille? Kaikki tää on niin hyvin suojassa meidän silmiltä eikä niistä puhuta, niin se on helppo sivuuttaa…
Koen, että itse voin (ja säkin voit) vaikuttaa tähän asiaan, jos tahtoa on. Jokainen tekee omat valintansa, enkä ole kertomassa, miten kenenkin tulee toimia. Mua harmittaa kuitenkin asenne, jonka mukaan ”mun valinnoilla ei ole vaikutusta, joten turha homma”. Itse ajattelen, että yksittäisten ihmisten valinnoilla on todellakin vaikutusta. Mitä jos jokainen ajattelisi niin? Silloin ei ikinä olisi tapahtunut mitään muutoksia missään asiassa. Itse ainakin olen saanut meidän kyläkaupan valikoimiin lisää kasvipohjaisia tuotteita, kun olen kysynyt niitä. Olen antanut terveellisiä ja maistuvia reseptejä asiakkaille ja antanut vinkkejä aamu- ja välipaloihin. Teen kuitenkin ravintovalmennuksia tai fitnessruokavalioita myös sekasyöjille tuomitsematta heidän valintojaan.
Jos haluat suunnata kohti kasvipohjaisempaa ja eettisempää ruokaa, niin ensi viikon tekstissä laitan taas yhden meidän koko perheen reseptin jakoon ja muutenkin suunnittelin nyt vähän useammin jakavani ateriaideoita. Voit myös lukea edelliset ”Kuinka valmistan vegaanisia ja proteiinipitoisia ruokia”-postaukset ja kokeilla jotain niistä. Lisäksi voit katsoa dokumentteja tästä eläinaiheesta. Tässä muutamia kotimaisia dokumentteja tämän postauksen aiheisiin liittyen:
https://areena.yle.fi/1-2467207
https://areena.yle.fi/1-50786955
https://areena.yle.fi/1-72470159
Kesäiset kuvat nappasi rakas lapseni Aino.
Kiitos, jos jaksoit lukea tänne loppuun asti!
Ens kertaan, moi!