Mä en oo koskaan aiemmin istunut näin monta kertaa ja näin kauan aikaa koneella ennen yhden tekstin syntymistä tai edes edistymistä. Olen monen monta kertaa aloittanut ja sitten deletoinut osan tai koko tekstin. Oon tätä toistaessani todennut, että saan sen tietyn tekstin valmiiks ehkä ens vuoden vappuna, jos tätä tahtia etenen. Siispä päätin jättää aiheen muhimaan ja työstää sitä aina sopivan hetken tullen. Kerron sit aikanaan, että mikä se teksti on, jota oon ”sydänverellä” raapustanut. Otetaan siis tähän väliin joku muu aihe, ettei väli veny vuoden mittaiseksi!
Mulla on kevättä rinnoissa! 🙂 Kevät on mulle tosi inspiroivaa aikaa! Itelleni tulee aina keväisin siivouspuuska (nyt on pakkokin siivota isosti ja laittaa pihaakin, koska Iidan ylioppilasjuhlat lähestyy, jee!) ja treenitkin innostaa vielä jotenkin monipuolisemmin. Ehkä sen monipuolisuuden voi tunnistaa siitä, että oon nyt hauiskääntö-, fitness- ja penkkipunnerruskilpailusuunnitelmien lisäksi ilmoittautunut ekoihin leuanvetokisoihin. Nyt se vihdoin tapahtuu, mitä oon suunnitellu ja miettinyt jo kauan. Kisat on jo reilun viikon päästä. Kyseessä on epäviralliset kisat, mut ne nyt sattu sopivaan saumaan ja jostain se on aloitettava!
Tässä treenaan leuanvetoja Lopen Voima&Kunto Teamin salilla Lopella.
Muutaman viikon takaiset hauiskääntökisat meni ihan hyvin, eli saavutin paikan elokuun SM-kisaan ja tulin masters SM-kisassa toiseksi (pistekisa, jossa suhteutetaan ikä, paino ja nostettu kuorma) / kolmanneksi (absoluuttisen nostetun kuorman mukaan). Harmillisen vähän oli osallistujia, mut veikkaan että tää laji alkaa saada innostuneita kisaajia lisää. Tänä vuonna on vielä kolme SM-karsintaa, eli jos yhtään innostaa, niin mukaan vaan! Ei tarvii mitään lisenssiä tai seuraa tai muutakaan. Lisätietoja löytää täältä: https://hauiskaanto.fi/
Tässä tunnelmia Pyhtään kisoista muutama viikko sitten:
Noiden lisäksi oon innoissani porrastreeneistä, joissa aion kohottaa kuntoa ihan kunnolla. Ollaan nyt pari kertaa oltu Timpan ja muiden pöhköjen kans hikoilemassa portaissa ja viime sunnuntaina äitien päivän kunniaks otettiin vähän tiukempaa settiä. Tuli pitkästä aikaa hiukan huono olo (en oo taas tottunut moiseen höykytykseen). Kysyin Ainolta, kun hän juoksi mun edellä, että koittaako hän kenties päästä äitistä eroon juoksuttamalla mut loppuun. Mut musta ei kuulemma treenaamalla eroon pääse… Noh, ei kaukana ollut!
Mennääs päivän aiheeseen vielä lyhyesti, nimittäin siihen, miten pt-valmennuksesta saa parhaan hyödyn. Kirjoitin tästä aiheesta täällä joskus aiemmin: https://tsemppis.fi/mita-on-personal-training-ja-miten-voit-hyotya-siita-eniten/ . Nyt tää aihe tuli mieleen tässä taannoin, kun keskustelin asiakkaani kanssa viikkoraportoinnin ja yleensä yhteydenpidon merkityksestä. Ja tää loppuosa tekstistä on tarkoitettu heille, jotka miettivät pt-valmennusta, ovat jo pt-valmennuksessa ja eivät oikein jaksaisi viestitellä koutsilleen tai muuten vaan miettii, miten valmennuskesta saisi irti enemmän.
Mä en oikeestaan tiedä, mitä ihmiset pt-valmennuksella aina tarkoittaa, mutta itse miellän se henkilökohtaiseksi (personal) valmennukseksi, jossa valmentajalla on käsitys siitä, miten valmennettavalla menee, millaisten asioiden kanssa hän milloinkin joutuu operoimaan, mitkä mahdolliset stressitekijät on elämässä, miten treenit, syöminen ja nukkuminen sujuu ja mitkä sisäiset ja ulkoiset tekijät niihin vaikuttaa ym.
Valmennuksessa seurataan yhdessä luodun suunnitelman etenemistä ja suunnitelmaa muokataan tarvittaessa. Säännöllisen raportoinnin yhteydessä valmennettava pysähtyy samalla itse tarkastelemaan kulunutta viikkoa ja omaan toimintaa suhteessa siihen, millainen haluaa olla ja miten haluaisi toimia. Valmentajan vastaus ei ole pelkkää ”jee jee, hyvin menee”- tyyppistä kommentointia. Sen sijaan yhdessä pohditaan matkan varrelle osuneita haasteita ja onnistumisia. Valmentajana tarjoan työkaluja ja ajatusmalleja, joilla saa terveyttä tukevia tapoja vakiinnutettua tai keinoja, joilla junnaavan kehityksen saisi eteenpäin. Samalla ns ulkopuolisena pystyn näkemään kokonaistilanteen vähän kauempaa ja poimimaan tärkeitä juttuja, mihin panostaa, mikä menee jo tosi hyvin ja mitä on jo saavutettu.
Joskus kuulen, että valmennettava ei halua laittaa viestiä, tai laittaa vaan tosi lyhyen viestin, jos on ”mennyt huonosti”. Tarkoitus ei todellakaan ole se, että kaiken suunnitellun pitää heti onnistua täydellisesti. Valmennettavan tehtävä on sitoutua hommaan omien voimavarojen puitteissa. Sitoutuminenkaan ei tarkoita sitä, että JOKA viikko on pakko onnistua kaikessa. Sitoutuminen on eteenpäin katsomista ja hyvin asioiden toistamista uudestaan ja uudestaan, tavoitteen mukaisten tekojen valitsemista myös epäonnistumisten jälkeen. Itse asiassa epäonnistuminen on tosi huono sana, kun pyritään muuttamaan jotain. Enemmin puhuisin oppimistilanteista (toki vain niissä tilanteissa, kun muutosta oikeasti halutaan). Valmentajan tuella siis käännetään ei-niin-hyvin menneet viikot opiksi jatkoa ajatellen.
Valmennus on intensiivistä ja vuorovaikutteista silloin, kun raportointia tai/ja tapaamisia on riittävän usein. Mun mielestä se, että viikoittain ollaan yhteydessä, on paras pohja toimivalle valmennukselle. Valmennus ei ole vain treeniohjelman ja ruokavalion laatimista ja treenien ohjausta. Se on PAAALJON muutakin.
Ens kertaan, moi!