Viime viikolla aloitettuun teemaan liittyen mulla oli mielessä vielä muutama kohta, jotka ansaitsee tulla mainituksi. Tässä siis lisää elämäntapamuutosta haittaavia ajatusmalleja, joita oon itse valmentajana ihmisillä kohdannut. Tätä tekstiä tehostamaan laitoin meidän Iidan ottamat kuvat musta rapuissa 🙂
”Olen repsahtaja/ epäliikunnallinen/ ryhmässä liikkuja/ yksin liikkuja/ yökukkuja jne”
Millaisia ajatuksia sulla itsestäsi on ja uskotko niitä? Ihmisillä on TOSI usein muutoksen esteenä juuri erilaiset uskomukset, eikä niitä välttämättä edes huomata kyseenalaistaa. Itsekin olen joskus sortunut tähän uskomusten kuuntelemiseen, mm. ”En ole kilpailuhenkinen, ei musta oo siihen” (ennen kuin menin ja osallistuin ekaan fitnesskilpailuun) ja ”Ei mun kannata tällä selällä vetää maasta” (ja nyt vedän). Aikanaan mulla oli: ”En mä ole mikään ryhmäliikunnan vetäjä” (ja sitten osallistuin kahvakuulaohjaajakoulutukseen toisen houkuttelemana ja sen jälkeen oon pitänyt 15 vuoden ajan ryhmäliikuntatunteja joka viikko). Tarkastele, onko sulla esim seuraavia uskomuksia ja mieti, pitääkö ne ihan oikeesti paikkansa aina ja joka tilanteessa ja voisiko antaa mahdollisuuden toimia jotenkin toisin. Mitä kamalaa tapahtuisi, jos toimisit vastoin uskomusta? (En usko, että mitään kamalaa – päinvastoin. Aluksi voi tuntua vaikealta ja erilaisia, ei niin kivojakin ajatuksia pyörii mielessä, mutta mitä sitten?)
-”Perjantai on herkkupäivä. Se on aina ollut ja tulee olemaan. En pysty muuttamaan sitä.”
-”En voi mennä salille/ uimahalliin/ ryhmäliikuntaan, kun siellä kaikki katsoo ja mä tunaroin.”
-”Vähempirasvainen ruoka ei maistu miltään.”
-”Katotaan miten käy, tälläkin kertaa varmasti epäonnistun.”
-”Sillon kerran kun kokeilin ryhmäliikuntaa, meinas happi loppua. Mä en oo ryhmäliikkuja!.”
-”Illalla lasten mentyä nukkumaan on pakko ottaa omaa aikaa ja valvoa.”
No niin; voitko muuttaa jotain ja ajatellakin asiasta hieman eri tavalla?
Muistan että joskus oon ajatellut porrastreenistä hyvin negatiivisesti, mut nyt oon ottanut ne haltuun 😀
”Puoliso syö vieressä iltaisin sipsejä ja lapsilla on karkkipussit. Koita siinä sit!”
Tää liittyy vähän tohon edelliseen, koska joskus ihminen oikeasti uskoo (eli kertoo itselleen, että ei pysty hillitsemään ja sitten vielä uskoo tämän tarinan), ettei pysty olemaan, jos kotona syödään vaikka karkkia. Mutta harmittavasti on välillä niitäkin tapauksia, että lähipiirissä koitetaan oikein demonisoida toisen pyrkimyksiä parempiin valintoihin, joskus tietoisesti, joskus tiedostamatta. Rehellinen keskustelu tässä kohtaa on paras vaihtoehto sen sijaan, että kerätään kiukkua ja harmitusta, joka johtaa riitaan tai ylilyönteihin napostelun kanssa. Pyydän joskus asiakasta pitämään perheen kesken tai puolison kanssa palaverin, jossa sovitaan, miten toinen voisi tukea muutoksessa ja mihin toinen sitoutuu. Sovitaan, mitä tekoja puoliso voi tehdä ja mitä jättää tekemättä. Näissä sovituissa säännöissä myös pysytään. Puolisot voi yhdessä sopia, että toinen tulee kaksi kertaa viikossa kävelylle mukaan, vahtii lapsia salitreenin ajan tai syö oman herkkupäivän pullansa silloin, kun on yksin kotona. Olisi hyvä, että lähipiirissä olisi kannustavia ihmisiä, eikä kannustamiseen tosiaankaan tarvita mitään ihme taikatemppuja. On myös tärkeää kertoa lähipiirille, miksi asia on elämäntapamuutosta tekevälle tärkeää ja mitä asioita arvostaisi toisten suunnalta.
Lähipiirin kanssa kannattaa jutella vakavasti puhuen; MIKSI tämä juttu on mulle tärkeää ja mitä toivoisi toiselta.
”Tosi vaikea saada mahtumaan lenkkiä/ salitreeniä/ ruoanlaittoa tms päivään”
Tämä kans liittyy ekaan kohtaan, mutta on niin yleinen, että tästä erikseen ei voi olla kirjoittamatta! Monesti tämänkaltaiset uskomukset ei yksinkertaisesti pidä paikkaansa. Sen voi todistaa jo sillä, kun katsoo useimpien ihmisten kanssa heidän puhelimestaan käytetyn ruutuajan. Jos Facebookissa ollaan oltu 50 min (ja se on monelle aika vähän!) päivässä, on vaikea uskoa, ettei pienelle kävelylenkille tai kotitreenille ole aikaa. Tässä taas rehellisyys maan perii. Pitää arvioida tilanne taas uudestaan ja priorisoida asioita. Millainen haluaa olla? Somessa notkuva sitku-tyyppi, vai omia arvojaan tekojen muodossa toteuttava nyt-tyyppi? Monilla on myös uskomus, että treenin tai lenkin pitää kestää tietyn aikaa, että sitä kannattaa lähteä tekemään. Ei voisi olla hassumpaa väitettä! KAIKKI liikkuminen kannattaa ja jo sohvalta ylösnousuun liittyy huiman paljon positiivisia terveysmuutoksia. Tässä kohta itselleen voi laatia myös sääntöjä sovellusten tai puhelimen käytön suhteen. Onhan ne tehty koukuttamaan ja meidän tulee itse kuitenkin olla oman ajankäytömme päälliköitä. Ja voitko liittää liikunnan johonkin muuhun? Töistä tullessa salille? Siirtymiset pyörällä tai kävellen? Kaverin kanssa treffit lenkillä? 15 min kotitreeni? Lasten kanssa ulos?
Nää kuvat on muuten treenistä, joka tehtiin Iidan kans kauppareissulla . Treeniin meni aikaa 25 min!
”Mä tiedän mitä pitäis tehdä, mut en vaan saa aikaseks!”
Tätä kuulen joskus ihmisiltä, jotka tulee muuten vaan juttelemaan hyvinvointiasioista tyyliin ”Tarttis kattoo mitä syö, mut hitto ku kebabbi on niin hyvää”. (kärjistys 😊) Joskus on tilanne, että oma asiakkaanikin tämän tyylisen päästää suustaan. Silloin on tarpeellista tarkastella omia tavoitteita uudestaan, samoin niitä kuuluisia arvoja, joihin tavoitteet ja teot olisi hyvä kytkeä. Mutta pitää myös tarkastella omia voimavaroja! Kirjoitin ihan alkuvuodesta perusasioiden tärkeydestä https://tsemppis.fi/perusasiat-kuntoon-osa-1/ . Jos esim. unen suhteen asiat ei ole pääsääntöisesti kunnossa, aivan varmasti onkin aikaansaamattomampi olo ja hyvinvointiteot voi jäädä puheen ja toiveiden asteelle. Väsyneenä kun kaikki on hankalampaa. Siis kaikki. (Tai no okei, nukahtaminen voi olla helpompaa, mut siinä ne melkein sit on.) Sitten kysyn, onko asia OIKEESTI tärkeä sulle? Kirjoitin loppuvuodesta myös tähän liittyvän tekstin Suunnitelmista tekoihin, jonka voit lukea täällä: https://tsemppis.fi/suunnitelmista-tekoihin/ . Myös sen miettiminen, missä ja millaisessa kunnossa itsensä näkee vaikka vuoden kuluttua, voi auttaa. Myös elämän rajallisuuden tiedostaminen voi herätellä: Mieti, millainen muistokirjoitus susta voidaan kirjoittaa kun aika on jo jättänyt ja sitku-suunnitelmatkin on jo liian myöhäistä toteuttaa; Haluatko, että siellä lukee: ”Hän käytti aikansa sen miettimiseen, että tarttis tehdä jotain, antoi itsensä rapautua ja eli puolionnetonta elämää”? Vai: ”Hän eli arvojensa mukaan, piti hyvää huolta itsestään ja sitä kautta pystyi olemaan läsnä ja hyvinvoiva vanhempi/ puoliso/ työntekijä…”? Kumpi muistoteksti kiinnostelee enemmän?
Jos mietit, et tarttis tehdä jotain, niin ala tehdä!
No niin. Tällaisia tuli mieleen, kun mietin asioita, jotka voivat olla elämäntapamuutoksen esteenä tai vähintään hidasteena. Saitko näistä jostain uusia ajatuksia tai havahtumisia? Mielelläni kuulen! 😊
Ihanaa keväistä viikkoa ja tsemppistä kaikille!