Hellurei kaikki! Niinkuin olen sanonut muutamia kertoja, niin mulla on paljon teksti-ideoita mielessä, kunhan vaan ehtis ne työstämään tänne 🙂 Yksi, mitä oon miettinyt pitkään, on jakaa asiakkaiden ajatuksia ja heidän omaa kertomaa mm. elämäntapamuutoksesta, painon pudottamisesta, voimaantumisesta, vahvistumisesta, terveemmäksi tulemisesta, oivalluksista, onnen hetkistä sekä tietty oppimisen paikoista. Tätä olen halunnut sen takia, että uskon joidenkin lukijoiden saavan inspiraatiota tällaisista kertomuksista.
Kuten huomasitte, tää on osa 1. Ehkäpä siis jatkoakin seuraa tämän aiheen merkeissä 🙂 Mutta nyt Maija. Mulla on ollut ilo työskennellä hänen kanssa nyt reilun vuoden. Pyysin häntä kirjoittamaan omia ajatuksiaan elämäntapamuutoksen ja keventämismatkan varrelta teille, hyvät lukijat. Tästä Maijan tekstistä en ole muokannut mitään ja ihanasti näkyy sieltä ne teemat, joiden kanssa ollaan työskennelty. Hän selkeesti puhuu itselleen, mutta kannustaa myös muita samankaltaisessa tilanteessa olevia.
Tässä Maijan ajatuksia ja neuvoja:
”Elämäntapojen muuttaminen vie aikaa ja vaatii kärsivällisyyttä. Ei ole helppoa muuttaa tapoja, joiden mukaan on toiminut lähes koko ikänsä, esim. että herkuttelu kuuluu viikonloppuun. Mutta tapoja on mahdollista muuttaa.
Yksi hankala asia sisäistää on ollut, että voi syödä kunnolla eikä tarvitse olla nälässä, vaan päinvastoin nälästä on vaan haittaa, koska nälkäisenä tulee helposti mielitekoja, joita on vaikeampi vastustaa. Kun on syönyt päivän aikana tasaisesti terveellistä ruokaa, ei ajaudu ylensyöntiin illalla. Olen huomannut myös, että esim. ennen juhliin menoa kannattaa syödä hyvin, jolloin niitä juhlatarjottavia syö todennäköisesti vähemmän.
Itselle merkittävä muutos on ollut syödä iltapala tarpeeksi aikaisin, usein yhdessä lasten kanssa. Aiemmin olen odottanut, että lapset menee nukkumaan ja sitten jo kovin nälkäisenä tehnyt huonoja valintoja ja syönyt liikaa, koska nälkä on ehtinyt tulla.
Riittävä hyvä uni on todella tärkeää, jotta on energiaa tehdä parempia valintoja, eikä mieliteot vaivaa niin helposti. Väsyneenä hakee helposti nopeaa mielihyvää herkuista tai rasvaisemmasta / hiilari pitoisemmasta ruuasta.
Ruuhkavuosien keskellä on välillä haastavaa löytää aikaa liikunnalle, joten arkiliikuntaa kannattaa hyödyntää:
-kävele matkat aina kun voi
-jätä auto vähän kauemmaksi
-jos mahdollista, herää hiukan aikaisemmin ja tee pieni kävelylenkki aamuisin, itse käyn n. 20min aamulenkillä. Päivä alkaa heti virkeämmin. Vaatii kyllä päättäväisyyttä ja tavoitteiden mielessä pitämistä, hyvä äänikirja auttaa myös. Ja jos joku aamu ei kertakaikkiaan pääse sängystä ylös, niin armollisuutta itseä kohtaa. Ei se koko elämäntapa muutos yhteen lenkkiin kaadu.
-suunnitelmallisuus, suunnittele etukäteen treenien ajankohdat
-Ajattele myös kotitöitä liikunnan kannalta, lumityöt, nurmikon leikkuu, siivoaminen
Salilla ei tarvitsekaan käydä viittä kertaa viikossa, jotta saa tuloksia, vaan kaksi kertaa viikossa on riittänyt, että kehitystä tapahtuu.
Armollisuus muutenkin! Myös syömisessä. Jos joku päivä tai viikonloppu syö epäterveellisemmin, niin pitää vaan palata takaisin siihen normaaliin. Tai jos maanantaina syö vaikka palaveripullan, niin ei koko viikko ole siitä pilalle mennyt.
Terveellisen ruokailun suhteen auttaa suunnitelmallisuus, teen aina eväät töihin ja jos olen menossa koko päivän varmistan, että ruokaa on tarpeeksi mukana. Välillä on niin kiireinen päivä, että syön vaikkapa lounaan autossa, mutta nämä valmiit eväät estää minua menemästä esim. johonkin ravintolan lounas buffaan, jossa tulisi syötyä liikaa.
Välillä tunnen huonoa omaatuntoa, että kun olen treenaamassa, en ole viettämässä aikaa lasteni kanssa. Mutta sitten mietin millaista esimerkkiä haluan näyttää lapsille:
-liikunnan tärkeys
-myös äidillä on oltava omaa aikaa ja omia harrastuksia
-pyrin myös tekemään liikunnallisia asioita lasten kanssa yhdessä.
Motivaatioita aina ei löydy, silloin täytyy vaan jatkaa tekemistä. Pienet välipalkinnot auttavat pitämään motivaatiota yllä. Ja sen miettiminen millainen haluaa olla: energinen ja urheilullinen äiti, vahva ja toimiva kroppa myös vanhana.

Iso apu on ollut hyvä valmentaja, joka on tsempannut eteenpäin, kun on ollut haastavampaa, muistuttanut, että joulu meni jo, kun jouluherkuttelu on jäänyt päälle 😀 ja kertonut rehellisesti jos on tullut liikaa kaloreita, että tuolla tavalla ei tavoitteisiin päästä. Ja tehnyt juuri minulle sopivat saliohjelmat, jonka myötä olen innostunut salilla käymisestä, vaikka joskus ajattelin, että minua ei ikinä salille saa. ”


Ekassa kuvassa Maija alkuvuodesta 2025 ja toisessa kuvassa syyskuussa 2025
Tää ”kirjoitustehtävä” muuten kirkasti entisestään Maijan ajatuksia, koska tuli jälleen syvällisesti pohdittua, miksi tekee tätä ja millainen haluaa olla. Se antoi lisää motivaatiota. Käytän välillä asiakkaiden kanssa kirjoittamista erilaisissa tilanteissa. Se on hyvä keino pysähtyä (mikä oliskaan tärkeämpää nykymaailman menossa?!) ja työstää asioita. Kokeilkaa vaikka 🙂
Ai vitsit, mä oikeesti rakastan tota ” millainen haluan olla”- kysymystä!!! Kun aikanaan kävin psyykkinen valmentaja-koulutuksen, takaraivoon juurtui toki muutakin, mutta toi on ehdottomasti yks tärkemmistä mulle! Mä toimin/ yritän toimia sen mukaan valehtelematta itsekin MONTA KERTAA PÄIVÄSSÄ. Ei mua joka kerta varsinaisesti huvita pukea talvipakkaseen lenkkivaatteita päälle, alkaa illalla töiden jälkeen kuoria juureksia tai raahautua salille, kun tekis mieli enemmän tehdä sitä tai tätä. Maija puhui tossa kirjoituksessaan myös unesta. Se on kyllä NIIN totta: on todella vaikea pystyä toimimaan siten, miten haluaisi, jos väsymyksen takia arki on yhtä tervenjuontia ja univelka painaa. Tässäkin pätee millainen haluan olla- teema: Jos haluan olla seuraavina päivinä virkeämpi, priorisoin unen luurin räpläämisen, myöhäisillan leffan tai hähmäisen ”oman ajan” edelle.
No, univelasta ja muista uniasioista sekä jaksamisesta kirjoitan jossain kohtaa lisää. Tähän loppuun vielä toisen asiakkaani Elinan kuva viime viikonlopun penkkipunnerruksen SM-kisoista. Hopeaa tuli! Onnea Ellu! Ehkä pyydän häntäkin jollain kerralla rustailemaan ajatuksiaan. Meil on kovat plänit hänen kanssa.
Ens kertaan, MOI!!!

